RatsastusJohtajuus kunnossa:Niina kertoo: Ratsastusretkellä eteemme tuli niin iso oja että yhdessä hevosen kanssa oli vaikea ylittää sitä. Otin Silkyn ohjat pois ja hyppäsin itse yli, kutsusta Silky hyppäsi perässä eikä edes kyseenalaistanut pyyntöäni. Ihana hevonen! Silky:Eija kertoo: Ratsastin Silkylla niityllä kevyessä ravissa voltteja ja kaarroksia. Yhdessä kohtaa pellossa oli notko, joka oli sateiden jäljiltä liukas. Silky liukastui, yritti pitää tasapainonsa mutta kaatui kuitenkin. Pääsin heittäytymään sivulle, mutta toinen jalkani jäi hevosen alle. Minuun ei kuitenkaan edes sattunut, maa oli onneksi niin pehmeä ettei jalkani juuri tuntenut hevosen painoakaan. Silky jäi siihen hetkeksi kylkensä varaan katsellen minua huolestuneena kuin kysyen "kävikö pahasti?". Kun kerroin että kaikki ok, se nousi varoen ja kun tutkin sen jalkoja se vain hieroi päätään minuun kuin sanoen että on kunnossa, älä hössötä kyllä me voidaan jatkaa! Taas sain todisteen issikoiden viisaudesta ja yhteistyön halusta ihmisen kanssa: hevosella ei ollut hetkeäkään tapahtumassa kontakti pois minusta, eikä se tehnyt elettäkään halutakseen tilanteesta pois vaikka muu lauma oli samalla niityllä vapaana. Koko ajan se tuntui olevan enemmän huolissaan minusta kuin itsestään - mikä on uskomaton asia kun kyseessä on kuitenkin saaliseläin jolle omat jalat ovat se tärkein asia! |